Keep Calm and Stay Healthy

Konneveden 4H-yhdistys oli mukana järjestämässä kansainvälistä nuorisovaihtoa elokuun alussa Konnevedellä. Hanke sai rahoitusta Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelmasta.

 

Nuorisovaihtohanke kantoi nimeä Keep Calm and Stay Healthy, ja se käsitteli nuorten terveellisiä elämäntapoja sekä vapaaehtoistyötä. Projekti huipentui varsinaiseen vaihtoviikkoon elokuun ensimmäisellä viikolla Konnevedellä 2016, kun Hiekkaharjun Kartanon maisemiin maijoittui kuusi suomalaista, kuusi tanskalaista ja kuusi puolalaista nuorta ohjaajineen. Viikon aikana opimme terveellisistä elämäntavoista, pohdimme oman elämänlaadun parantamista, sekä saimme loistavan tilaisuuden kansainvälistymiseen.

 

Mitä oikein tapahtui?

 

Viikon aikana ryhmä teki useita vierailuja lähialueella. Vierailimme tuoreessa Etelä-Konneveden kansallispuistossa, sekä kävimme Jyväskylässä tutustumassa kaupungin arkkitehtuuriin ja terveellisiin elämäntapohin aarteen etsinnän kautta. Yksi hankkeen tärkeitä tavoitteita, vapaaehtoistyökokemuksen saaminen, toteutettiin Konnevedellä päiväkodissa, sekä erityisesti muistisairaille vanhuksille suunnatussa hoivakodissa, Villa Konnevedessä. Lisäksi ohjelmaan kuului muun muassa illanviettoa Nuorisotalo Kukkulalla yhdessä paikallisten nuorten kanssa, sekä viikon teemaan perehtymistä erilaisten työpajojen avulla Hiekkaharjussa. Luvassa oli tietenkin myös vapaata tutustumista ja ystävystymistä yli kielimuurien ja kulttuurierojen.

 

Keep Calm and Stay Healthy – nuorisovaihtohanke sai alkunsa nuorten omasta tarpeesta ja innostuksesta. Nuorten osallisuus ja ideat näkyivät vahvasti koko projektissa, mikä huomattiin myös CIMO:ssa, kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksessa. Hanke sai Erasmus+ Youth in Action – hankehakemuksestaan erinomaiset pisteet, ja kehuja kokonaisvaltaisesti laadukkaasta projektisuunnitelmasta. Nuorisovaihto toteutettiin nuorten panoksella, ohjaajien toimiessa taustatukena. Mukana ohjelman suunnittelussa olivat nuoret kaikista osallistujamaista. Nämä toimet takasivat, että vaihtoviikko oli varmasti nuorten itsensä näköinen ja vastasi heidän tarpeisiinsa parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Keep Calm and Stay Healthy – hankkeen tavoitteena oli tuoda oppimiskokemuksia ja hyötyjä mahdollisimman monelle. Projektiin osallistuville nuorille avautui mahdollisuus oppia paljon uutta kokonaisvaltaisesti terveellisestä elämästä – ravinnosta, liikunnasta ja unesta. Nuoret oppivat pohtimaan ja keskustelemaan tärkeistä ja vaikeistakin asioista, kuten päihteistä ja väkivallasta. He pääsivät tutustumaan vieraisiin kulttuureihin ja käyttämään kielitaitoaan.

 

Projektin osallistujien lisäksi hanke jalkautui paikallisyhteisöön ja tarjosi konnevetisille mahdollisuuden osallistua. Vapaaehtoistyön kautta terveellisen ja hyvän elämän rakennuspalikoita vietiin niin lapsille kuin vanhuksillekin, ja nuorisotaloillassa paikalliset nuoret pääsivät osallisiksi projektista. Samalla nuorten kansainvälinen toiminta sai näkyvyyttä paikkakunnalla.

 

Nuorisovaihto tarjosi nuorille unohtumattomia kokemuksia, hyödyllisiä elämän eväitä, sekä uusia kansainvälisiä ystäviä. 

 

 Kirjoittaneet: Veeti Jämsen ja Rasa Jämsen

 

 

Euroopan komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.