Petsitter

Petsitter ansaitsee rahaa hoitamalla koiria ja muita lemmikkieläimiä, yleensä omistajan poissa ollessa. Suurin osa hoitotehtävistä on koirien ulkoiluttamista, mutta etenkin viikonloppuisin tai lomamatkojen aikana petsitterin tehtäviin kuuluu eläimen pitempiaikainen täysihoito joko lemmikin omistajan tai petsitterin kotona. Toisinaan tarvitaan apua eri näyttelyssä, kilpailuissa tai koulutuskentällä.

Kissojen ja muiden pienten lemmikkieläinten ruokkiminen ja hoito sekä lehmien ja hevosten hoito soveltuvat myös petsitterin tehtäviksi. 4H-Petsitterinä toimiminen on mukava tapa harrastaa eläimiä, vaikka kotiin ei niitä voisikaan ottaa.

 

Miten pääsee 4H-Petsitteriksi?
 

4H-Petsitterinä voi toimia 14 vuotta täyttänyt tai samana vuonna täyttävä nuori, joka on suorittanut 4H-yhdistyksessä järjestettävän 4H-Petsitterkoulutuksen. Koulutuksessa opetellaan koirien, lehmien ja hevosten perushoitoa sekä teoriassa että käytännössä. Hyödyllisiä harjoitustehtäviä on lisäksi koottu 4H-liiton TOP-tehtäväpankkiin. Näitä tehtäviä suorittamalla voi syventää tietämystään mm. koiramaailmasta.