YEP!

8.2.2016-28.2.2019

Leader, Maaseutukehitys

YEP! -hanke toimi Konnevedellä 2016-2019

YEP! -hanke (Yhdessä Enemmän ja Paremmin) on Konneveden 4H-yhdistyksen Leader-rahoitteinen kehittämishanke, joka on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014-2020. Hankkeen toteutusaika oli helmikuu 2016 - helmikuu 2019.

Hankkeen tavoitteena on edistää nuorten hyvinvointia ja terveellisiä elämäntapoja pienryhmätyöskentelyn, työpajojen ja uusien asioiden kokeilemisen kautta. Hankkeen tavoitteena on myös parantaa Konneveden työllisyysmahdollisuuksia nuorten näkökulmasta tutustumalla paikalliseen yritystoimintaan ja – mahdollisuuksiin. Nuorten kanssa työskentelevien verkoston kehittäminen, kurssien järjestäminen ja materiaalipankin kerääminen ovat myös YEP! -hankkeen tavoitteita. Lisäksi hankkeella kehitetään Etelä-Konneveden kansallispuiston tunnettavuutta paikkakunnalla järjestäen retkiä ja tapahtumia puistossa. Samalla hanke tukee myös paikkakunnan matkailun kehittämistä.

YEP! -hanke on yleishyödyllinen kehittämishanke, jonka toiminnot kehittävät Konneveden alueen yrittäjyyttä ja yhteisöllisyyttä. Hanke on hyvin paikallislähtöinen, mikä ilmenee nuorille räätälöidyistä toiminnoista, yhteistyöstä paikallisten toimijoiden kanssa sekä kansallispuiston hyödyntämisestä hankkeessa.

Hankkeen hanketyöntekijänä toimi Sari Kämäräinen.

YEP! -hanke on päättynyt 28.2.2019

Instagram-tiliä ei enää päivitetä, mutta voit kurkata täältä hankkeen tunnelmia!